*

fatbardhehetemaj

Kuka puolustaisi Helsinkiä?

Sairaaloissa potilaita makuutetaan käytävillä. Jonot kaupungin hammashoitoon ovat kuukausia pidemmät kuin muilla. Opiskelijat maksavat asumisestaan tolkuttoman paljon. Kysymys on rahasta, mutta myös hyvän tahdon puutteesta.

Stadin omat kansanedustajat eivät ole hoitaneet äänestäjiensä ja kotikaupunkinsa asioita. Kampanjoidessani turuilla ja toreilla helsinkiläiset ovat tulleet kertomaan minulle, että sillä hetkellä, kun stadilaiset ehdokkaat puolueesta riippumatta tulevat kansanedustajiksi, he unohtavat äänestäjänsä – eli Helsingin! Moni rohkeni väittää, että Helsingin asioita tästä syystä ajetaan eduskunnassa kaikkein surkeimmin.

Pääkaupungin asiat eivät hoidu itsestään, varsinkaan, kun muun Suomen kansanedustajat ajavat oikeutetulla ylpeydellä omien vaalipiiriensä asioita. 

Mitä voidaan tehdä?

Helsingistä kerättävistä yhteisöverotuloista järjetön valtaosa viedään ihan muualle. Ilman tasausta me helsinkiläiset saisimme satoja miljoonia euroja enemmän. Valtionosuusjärjestelmä ei ota huomioon metropolinäkökulmaa eikä pääkaupungin erityisongelmia, kuten eriarvoistumista. Siksi kannatan valtionosuusjärjestelmän uudistamista: siitä pitäisi tehdä nykyistä yksinkertaisempi ja läpinäkyvämpi sekä sellainen, että kuntien erityispiirteet otettaisiin paremmin huomioon.

Asiantilasta ja virheistä puhuminen on aloitettava Helsingin omassa kaupunginvaltuustossa. Virheisiin on käytävä käsiksi ryhtymällä korjaamaan olosuhteita, joissa pääkaupunkilaiset maksavat valtakunnan kovimpia asumiskustannuksia, elintarvikkeiden hintoja ja suhteellisesti mitattuna verojakin. Stadi on nostettava alennustilastaan ja palautettava sille se omanarvontunto, joka kuuluu koko Suomen pääkaupungille. Kun Helsinki voi hyvin, se vetää muutkin perässään.

Olen utelias tietämään helsinkiläisten mielipiteen tästä asiasta. Olenko ihan harhateillä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Marko Kervinen

Vastaus: EI ole rahaa. Missä rahat? Maahanmuutossa. Jopa 5 miljardia vuosittain? Oikeaa summaa ei tiedetä koska syylliset piiloittelevat oikeita lukuja.

Ratkaisu: KAIKKI maahanmuuttajien kulut julki. Lopetetaan maahanmutto nykymuodossa. Ei oteta pakolaisia eikä myöskään työvoimaa koska Puoli miljoonaa suomalaista on työttömänä. Oikea luku, loput on piiloitettu määräaikaisuuksiiin ja pakkokoulutuksiin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Kuka puolustaisi Helsinkiä?"

Helsinkiläiset sosialidemokraatit.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Helsinki on kooltaan Kokoomuksen kriteerit täyttävä kunta. Eihän siellä silloin voi olla mikään huonosti.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kansanedustajat pelkäävät. Helsingin puolustaminen on KOKO puolueen kannalta epäilyttävää. Valtuusto on ilman muuta oikea paikka keskustelun aloittamiseen.

Heli Hämäläinen

Muu muassa tämä Kankkulanheimin kaivo vie rahamme, jotka voitaisiin käyttää peruspalveluihin. Kokoomuksen on turha vedättää, kyllä teidän tapanne tunnetaan!

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194738462907/arti...

Antti Kuru

On se kumma että ne puolueet jotka itse ovat olleet johtamassa tilannetta siihen mitä se nyt, niiden nuorten kyvyt aina tuovat ongelmat esille. Vaikka Hetemajkin pääsisi valtuustoon, ei se potilaitten makuuttaminen käytävillä silti lopu.

Lauri Korhonen

Köyhillä ja sairailla ja vanhuksilla on uskomattoman paljon ystäviä aina näin vaalien alla. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kunnes vaalit on käyty ja viimeinenkin ääni laskettu.

Kyllä historia tietää.

Toimituksen poiminnat